Seikkailu saaristossa. 

Ajattelimme siskoporukalla lähteä juhlimaan meidän keskimmäisen siskon polttareita. Siitäkin huolimatta, että häistä on kulunut jo muutama kuukausi, eikä itse juhlakalukaan päässyt paikalle. 
Ensimmäiset valmistelut alkoivat hyvissä ajoin, vaikka niitä ei koirien takia oikein näkyvästi voikaan tehdä. Tiistai-iltana kävin kokeilemassa vähän miltä tuntuu ajaa asuntoautolla ja samalla tuli haettua Biltemasta kumimatto vanhempieni autotallin lattian suojaksi. Kanit kun siirtyivät sinne hoitoon meidän reissumme ajaksi. Virittelin sinne jo pientä aitauksen tynkää valmiiksi sillä ajatuksella, ettei sitä tarvitse sitten enää tehdä lähtöpäivänä. 

Tortsaina aamupäivällä kävin viemässä kanit hoitoon ja virittelin aitausta vielä vähän lisää. Samalla totesin hiljaa mielessäni, että aika monta kertaa elämässä pääsisi paljon helpommalla jos vaan pystyisi kylmästi sulkemaan elikot pieneen häkkiin ja jättämään ne sinne väliaikaisesti. Joidenkin asioiden suhteen oma etiikka ei vain jousta sitten yhtään ja näin ollen sain aika paljon tuhlattua aikaa, energiaa ja rahaa siihen, että pääsin koirien kanssa lähtemään pitkän viikonlopun viettoon tietäen, ettei kaneilla sillä välin pitäisi olla mitään hätää. 

Illalla töiden jälkeen pakkasin pikaisesti koirat ja romppeet autoon ja suuntasin vanhempieni luokse. Sitten mahdollisimman nopeasti vain kamppeiden ja koirien siirto asuntoautoon, viimeisten varmistusten teko ja sen jälkeen matkaan minuutilleen aikataulun mukaan. Kotikylältä meitä lähti liikenteeseen kaksi tyttöä ja kolme koiraa. Hämeenlinnasta kävimme hakemassa kyytiin kaksi tyttöä ja kaksi koiraa lisää ja sitten lähdimme suuntaamaan kohti ensimmäistä ja ainutta valmiiksi suunniteltua yöpymispaikkaa kohden. 


Yleensä kun lähdemme omalla porukalla liikenteeseen, muodostuipa kokoonpano millaiseksi tahansa, niin tiedossa on yleensä hieman sähläystä. Niin oli vuoden alussa meidän perheen naisten kesken tehdyllä hotellilomareissun yhteydessäkin, ainakin tämän pienen lainauksen perusteella. 

"Maalaishiiri lähti kaupunkiin muutaman muun kera. Kaikki meni hyvin, tietenkin. Hotelliinkirjautuminenkin onnistui hyvin, kun joku hoiti sen muiden puolesta. Hissillinen naisia seisoi ja ihmetteli, miksei hissi liiku, kunnes joku tiesi että tarvitaan Se Kortti. Päästiin oikeaan kerrokseen ja jakaannuttiin huoneisiin. Meidän huoneessa ei toiminut vessan valo. Eikä itseasiassa muutkaan valot. Hämmennys oli melkoinen kun todettiin, ettei huoneessa ole sähköjä lainkaan. Maalaishiiri kipaisi viereiseen huoneeseen ja selvisi, että tarvittiin Se Kortti. 
Majoittauduttiin, ihmeteltiin, käveleskeltiin, odotettiin. Viimein saatiin soitto, että eri suunnalta tullutkin on saapunut paikalle, parkkeeraaminen tuotti pientä haastetta joten joukosta yksi lähti ulos apuun. Yksi kiersi hotellia ympäri, toinen odotti autossa hotellin edessä. Ja me odottelimme respassa, odotus venyi ja lopulta selvisi että kyseessä on kaksi eri hotellia. Viimein saatiin lauma kasaan ja lähdettiin shoppailemaan, meinasin vallan innostua. Ostin kaksi kirjaa, ja siivilän, ensi joulun joulukortteja ajatellen muutamia askartelutarvikkeita. Vaatekauppoihin päin en vilkaissutkaan. Ostinhan viime vuonna kuitenkin pari paitaa ja yhdet kengät. Päässä toimii hyvin pipo joka on vasta jotain 13 vuotta vanha, takkina toimii pikkuveljen tuulitakki ja isän nuotiossa poltetut toppahousut on vielä ihan hyvät. Ne sentään jätin autoon. Hissit on hauskoja, varsinkin kun yksi siskoista yrittää epähuomiossa poistua joka kerroksessa ja itse en muista painaa oman kerroksen nappia. No tuleepahan vähän seikkailtua kerroksien välillä.Olisi pitänyt antaa myrskyvaroitus eilen, unohtui. Paljastetaan nyt kuitenkin että the K*********s ladies on the move ja hauskaa on ollut"

Pientä hauskuutta ja tilannekomiikkaa saatiin tähänkin matkaan jo ihan ensimmäiseen iltaan ja pysähdykseen. Forssassa oli tarkoitus tankata auto, ulkoiluttaa ja ruokkia koirat, sekä huolehtia ihmisten ravinnontarpeesta. Kun auto pysähtyi ensimäminen meistä hyppäsikin ulos jo koiransa kanssa, ja toinen poistui vessaan ja hakemaan ruokaa ja minä tähtäilin autoa oikeaan kohtaan niin, että polttoainesäiliön saisi täytetyksi. Onnistuihan se, lopulta ja siirsin auton parkkiin. Lähdin ulkoiluttamaan koiria, kolmea omaa ja yhtä siskon koiraa. Tai se oli tarkoitus. Kun lopulta kaikki koirat olivat turvallisesti remmeissä ja asuntoauton ovi aukesi, karkasi Emra oman ihmisensä perään. Zeus puolestaan jäi remmistään kiinni pöydän jalkaan. Ehdin Emran perään melko nopeasti, mutta paikallisen nuorison riemuksi ABCllä oli avointen ovien päivät, myös koirille. Emra juoksi ensimmäisistä ovista sisään, kuin tilaksesta seuraavatkin ovet aukenivat ja Emra livahti sisälle ja minä likimain juoksin kolmen muun koiran kanssa perässä, leveästi virnuilevan miehen seuratessa vierestä miten koira katosi ravintolan pöytien sekaan. 

Siinä vaiheessa taisin lievästi sanottuna hieman jäätyä. Kävin mielessäni läpi vaihtoehtoja, kaikkien koirien kanssa en missään nimessä aikonut lähteä yhtä karkulaista etsimään ja pohdin kenet saisin siihen hätään koiria pitämään niin että pääsen itse Emran perään. Siinä minä sitten seisoin koirien kanssa kaiken kansan toljotettanva, kun yksi meistä nauroi oman koiransa kanssa pihalla, toinen asuntoautossa ja kolmas ilmestyi yhtäkkiä eteeni koira kainalossaan ihmettelemään sitä, miten se oli sinne päätynyt. 
"Sen kun vain käveli avoimista ovista sisään," vastasin, nappasin koiran mukaani ja luikahdin pihalle. 

ABCllä oli hiukan ruuhkaa ja loppujen lopuksi yhden maksettu ateria jäi lunastamatta, kun siirryimme viereisen huoltoaseman pihaan. Söimme ja jatkoimmet lannan ja maalaistuoksujen säväyttämää matkaamme kohti pimeää Varsinais-Suomea. Ulkomuistista yritin arvailla, että milloin pitää kääntyä ja mihin suuntaan. Ihmeesti 8 vuotta sitten edellisen kerran ajettu reitti oli kuitenkin iskostunut selkärankaan. Oli varsin iloista huomata, että sitä on kuin onkin kerta toisensa jälkeen juuri siellä missä oli tarkoituskin. 

Niin iso auto, kuin tämä asuntoauto onkin, niin se on varsin mukava ajaa. Koiratkin, kaikki viisi matkustivat tyytyväisinä, tai ainakin kohtaloonsa tyytyneinä. Ensimmäisen yöpymispaikan opasteet jäivät taakse, edessä vain pitkä, huonokuntoinen, kapea tie ja kahdeksan vuoden takaiset muistikuvat siitä, että siellä jossakin edessä päin sen pitäisi olla. Usko meinasi kyllä loppua sillä tiellä, totesin vain, etten rupea siellä pimeässä vekslaamaan autoa ympäri, että jollei löydetä sinne minne oli tarkoitus niin jäädään sitten tien päähän nukkumaan, olisipa siellä mitä tahansa. Ajoimme siis varovasti tien päähän asti ja löysimme sen mitä etsimme. 

Koirat pääsivät ulkoilemaan kytkettynä, eikä siinä voinut kuin ihmetellä sitä, miten uskomattoman kauniin ja laajan tähtivaivaan alla saimme seisoa, ilman järkyttävää ihmisten aikaansaamaa valosaastetta. Nukkumaan pääsimme siinä yhden nurkilla, ensimmäinen koira ilmoitti aamulla kuudelta tarpeestaan päästä ulos. Itse venytin yötä hieman pidemmäksi ja pääsin ylös ja ulos koirien kanssa siinä yhdeksän tietämillä. Aamu oli kaunis, mereltä noussut usva leijaili kaikkialla ympärillämme ja haihtui hiljalleen pois. Linnanraunioiden ympärillä eli mystiikka omaa hiljaista elämäänsä, haihtuen sitä mukaa, kun aurinko taisteli itseään esiin pilvien ja usvan takaa. 

Ulkona linnanraunioilla seikkailivat jo Emra ja basti_the_chodsky, meidän perhepiirin tuorein tulokas. Syötävän suloinen 16 vk:n ikäinen pojankloppi, komeaakin komeampi tsekinpaimenkoira Basti. Koska paikalla ei ollut muita, koirat saivat livahtaa ulos ja  painella seikkailemaan. Kyllä harmitti ettei tuo puhelimen kamera toimi enää kunnolla, tai se, etten omista järjestelmäkameraa. Tuolla olisi saanut niin mahtavia tilannekuvia. 

Olisin voinut seurata koirien ilottelua vaikka koko päivän, niin ihana oli seurata sitä kuinka paljon ne nauttivat hetkellisestä vapaudestaan, Kuusiston linnanraunioilla seikkaillessaan. Lopulta maltoimme palata autolle ja saimme koirat sisään ja häkitettyä, aamupalan syötyä ja lähtövalmistelut tehtyä juuri ajoissa kun paikalle alkoi saapua muita ihmisiä. 

Näin alkoi seikkailumme saaristossa ja se vaikuttaisi jatkuvan mitä miellyttävimmällä tavalla.