Seikkailu saaristossa, osa 2

Perjantai päivään mahtui paljon, ainakin autossa istumista. Lähdimme liikenteeseen jättäen taaksemme Kuusiston linnanrauniot ja Kaarinan.

 Pysähdyimme tekemään ruokaostoksia Paraisilla ja jatkoimme matkaa kohti Nauvoa. Nauvossa porukkamme jalkautui ja jakaantui kahtia. Yritin hieman kokeilla geokätköilyäkin pitkästä aikaa, mutta paikalla oli muutamia todennäköisesti tämän harrastuksen saloihin vihkiytymättömiä ihmisiä, joten tarvittava rauha ympäriltä puuttui ja kätkö jäi hakematta.
Saaren toisella laidalla oli hieno satama ja ihania pieniä putiikkeja, joista yhtä lukuunottamatta kaikki olivat kiinni. Savustettu kala tuoksui kyllä herkulliselta, mutta jäi tällä kertaa ostamatta. Viihdyimme Nauvossa hyvän tovin, yksi siskoista kokkaili meille ruokaa samalla, kun me muut seurailimme hiljahkoa elämä pienessä keskustassa.

Matka jatkui ja ajoimme saaren päähän, käännyimme ympäri ja pidimme taas pienen jaloittelu tauon. Ajelimme takaisin päin, odottelimme seuraavaa lossia ja nautimme kauniista päivästä ja hyvästä jäätelöstä. Koiraporukan kaksi nuorinta pääsivät jaloittelemaan, itseäni laiskotti siinä määrin, että omat koirani saivat tyytyä häkkieläimen kohtaloon sillä kertaa. Lauttamatka Nauvosta Houtskariin oli hieman pidempi kuin aikaisemmat matkat. Hienoinen väsymyksemme taisi tuon matkan aikana hieman kertaantua. Lauttamatka kului hervottomien naurukohtausten vallassa, yhden puolikuolleen tuoreen koiranomistajan nukkuessa v äsymystään pois asuntoauton lattialla.

 Tarkoituksena oli yhden vesiperän jälkeen löytää hyvä yöpymispaikka. Kun lossi rantautui, pääsimme lautalta ensimmäisinä pois ja koska en huomannut heti päästää muita kulkijoita edellemme, saimme peräämme pienellä kapealla ja mutkikkaalla tiellä melkoisen autojonon, joka pääsi lopulta ohitsemme, kun löysin sopivan pysähtymispaikan hetkeksi.

Ajelimme kaikessa rauhassa elätellen toiveita 12 km:n päästä löytyvästä leirintäalueesta. Edestä löytyikin seuraava lossi, johon ajoimme tällä kertaa joukon viimeisenä. Muutaman minuutin pituinen lauttamatka oli nopeasti ohi ja edessä jos mahdollista, niin vieläkin pienempi, kapeampi ja mutkikkaampi tie, sekä uusi lossi. Siinä vaiheessa meinasi taas uskoa hienoinen epäusko, ajattelimme ohittaneemme huomaamatta tuon etsimämme leirintäalueen. Ja niin kävikin, tosin vasta hetken päästä. Yleisesta painostuksesta johtuen suostuin peruuttamaan sen sijaan, että olisin jatkanut matkaa edessä olevaan lossirantaan,

Leiriydyimme ja tytöt lähtivät etsimään respaa. Ei tullut liian kalliiksi yöpyminen tuolla leirintäalueella. Söimme hyvin ja lähdimme lenkittämään koiria, tavoitteena löytää alueella oleva näkötorni. Koirat nauttivat rajoitetusta vapaudestaan juosta jolkutellen pitkät narut perässään. Koskapa näkötorni ei ollut liian korkea, lähti koko konkkaronkka nousemaan ylös. Zeuskin kiipesi hyvin urheasti ylös asti korkeanpaikankammostaan huolimatta. Ylös oli helppo päästä, mutta siellä Zeusta kyllä hirvitti. Vaikka se yleensä pystyy ja osaa rauhoittua tilanteessa kuin tilanteessa, niin nyt se ei siinä onnistunut. Siispä kun olin napannut muutaman kuvan onnettomalla puhelimeni kameralla, istuin alas niin että Zeus pääsi syliini. Siltikin se oli hyvin levoton siihen asti, että pääsimme kaikki takaisin maantasalle.

Illanviettomme jatkui samaan rauhalliseen tapaan, kävelimme yhdessä ihailemaan rauhallista ja kaunista meren rantaa, sekä auringonlaskua. Aurinko painui yllättävänkin vauhdikkaasti puurajan taakse, kullaten taivaan upea värikseksi. Vaikka yritin saada kuvia kultaisesta taivaanrannasta, jäi se yhtä epätoivoiseksi yritykseksi, kuin vastakkaisella suunnalla olevan taivaalta meren pintaan heijastuvien kauniiden pastillisävyjen värittämä maiseman kuvaaminen. Koska sanat eivät riitä kertomaan kuinka kaunista ja rauhallista siellä oli, jätän kertomisen siltä osin väliin.

Illalla heittelin koirille vielä frisbeetä. Vihdoin ne alkavat oppia sen, etten heitä niille frisbeetä, kunnes ne istuvat ja odottavat hiljaa aloillaan. Siispä frisbeen heittely ei aiheuttanut minkäänlaista meluhaittaa lähiympäristöön. Melko yllättäen illan viiletessä ulkona oli aika paljon sääskiä, joita myös hyttysiksi kutsutaan. Niitä oli tunkeutunut melkoinen armeija myös asuntoauton sisätiloihin.

Yö oli rauhallinen lukuunottamatta silloin tällöin korviin kantautuvaa kiusallista ininää. Iltayöstä väsytti jo siinä määrin, etten jaksanut enää hipsiä ulos ihailemaan kaunista tähtitaivasta.

Aamulla kello soi jo seitsemältä. Tarkoituksemme oli ehtiä aamulla ensimmäisiksi lautalle, tai huolehtia ainakin siitä, ettemme joutuisi odottamaan sitä seuraavaa. Kävelytin koirat ja ne saivat Bastista juoksukaverin. Yhdessä ne mennä touhottivat ja sitä oli mukava seurata kunnes, pentu päätyi likaiseen pieneen lampeen ja Etnaa pisti tokkurainen, aamu-uninen ja melkoisen kiukkuinen ampiainen korvan taakse. Pentukin tuntui ihan välttämättä haluavan saada ampiaisenpistoksen, sen verran hanakasti se pyrki maa-ampiaispesälle, jolle Etna oli sattumalta vain hetki aikaisemmin osunut. Ampiaispesälle pentu ei sattuneista syistä päässyt, suihkuun se kuitenkin joutui, vaikka melko kovaäänisesti yritti kyllä ilmasita eriävän mielipiteensä siitä asiasta.

Siirryimme lauttarantaan asuntoauton kanssa hyvissä ajoin jo 8.30. Ajoissahan on hyvä olla, etenkin kun seuraava lautta olisi saapunut vasta ensikesänä. Ihan niin kärsivällisiksi odottajiksi emme todenneet itseämme, vaan päätimme kiepsauttaa asuntoauton ympäri ja palata kiltisti ihanan, kapean, mutkikkaan, mäkisen ja pitkältä tuntuvan tien takaisin kohti rannikkoa.

Neljännen lauttamtakan jälkeen olimme jälleen Nauvossa ja pysähdyimme syömään. Hetki aikaisemmin, muutama lauttamatka takaperin, odotellessamme seuraavaa lauttaa saapuvaksi, pidimme pienen pikaisen välisiivouksen autossa. Imuroimme pienellä, inventterillä toimivalla imurilla kaikkialta, mihin sen johto ylsi ja puistelimme matot ulkona. Sen jälkeen kiertelimme rantakallioita pitkin ja ihailimme maisemia.

Koimme aikamoisen hämmästyksen, kun yhtäkiä huomasimme erään laiturin alla meduusoita. Niitä oli useampia ja kun tarkemmin alkoi katsoa, niin niitä vaikutti olevan ihan joka suunnalla, rannan tuntumassa. Tämä "kohtaaminen" oli varsin mielenkiintoinen, sillä en ollut tainnut koskaan aikaisemmin ajatella, tai sisäistää sitä, että Suomen rannikolla, tai aluvesissä, elikäs meressä elelisi meduusoita. Eräs pyörällä liikenteessä ollut reissumies tiesi kertoa, että niillä on syksyisin tapana kerääntyä mm. ainakin näille seutuville.

Launtai päiväkin alkoi hiljalleen kuoriutua sumuvaipastaan ja aurinko taisteli itsensä esiin. ja keli oli hyvin kesäinen vaikka syyskuussa jo mennäänkin. Jonkinlaista alkavaa ruskaa oli näkyvissä siellä täällä ja etenkin osa vaahteroiden lehdistä oli jo alkanut hienosti punertumaan. Kuitenkin viileähkön rantakallion päällä kukkivat vielä pienet, matalat orvokit. Ei ole montakaan päivää siitä, kun joku tuumaili että "vielä on kesää jäljellä." Itse olen kuitenkin jo kallistumassa sille suunnalle, että kyllä tässä on jonkin aikaa jo syksyä eletty. Yöt ovat olleet melko viileitä, onpa sitä jonain aamuna saanut ihan rapata autonkin laseja. Tälle reissulle ei kuitenkaan onneksi osunut yhtään hallayötä.

Nauvosta matka jatkui kohti Turkua, mutta siitä lisää sitten hetken päästä.