Tarinointia lomareissulta, osa 4. 

Jouluaatto aamupäivä valkeni hiljaksiin, siitä tosin minulla ei tainnut olla aavistustakaan, sen verran makeasti uni maistui. Koirat siinä ehtivät norkoamaan usemamman hetken, ennen kuin sain itseni raavittua kasaan ja nousemaan ylös nitisevän, natisevalta pediltäni. Siinä samalla napsautin joulusaunan lämpenemään ja lähdin koirien kanssa potkukelkkailemaan. 

Hyväksi menopeliksi olen täällä todennut tuon potkukelkan ja täytyyhän tuosta vuoden tai kahden takaisesta joululahjasta ottaa kaikki ilo irti, niin kauan kun se vielä on mahdollista. Sen verran tuolla kotipuolessa harrastetaan teiden hiekoittamista silloin, kun siellä lunta sattuu olemaan, että melkoisen töksähtelevää meinaa potkukelkkailu siellä olla. Täällä sen sijaan luistaa kelkkailu päivä päivältä paremmin. Koirien kanssa pääsee valitsemaan juuri sopivan vauhdin, koirat tykkäävät ja vetävät riemurallia milloin mitenkin päin. Toki kohtaamistilanteissa joutuu vauhdin lähes kokonaan pysäyttämään ja ottamaan pakan kasaaan, niin että ohitustilanteista selvitään kunnialla. 

Aaton kunniaksi kävimme siis koirien kanssa potkukelkkailemassa ja sen jälkeen oli joulusauna, joka tosin koirien osalta jäi saunomatta. Sen verran äkäiset löylyt tuli Äkäslompololaisesta saunasta, että totesin paremmaksi pitää koirat sieltä pois, vaikka tytöt yleensä niin kovin mielellään saunovatkin. 

Joulupuuro oli hautumassa ja hautunut siihen pisteeseen, että meille niin perinteisesti pääsimme nauttimaan joulupuurosta heti Turun joulurauhan julistuksen jälkeen. Sen verran saimme pitää puuron kanssa kiirettä, että ehdimme kuuntelemaan myös paikallisen joulurauhan julistuksen Luontokeskus Kellokaan pihassa.

Olihan sinne tulijoita, muuta muukin meidän lisäksemme ja koiriakin näytti olevan ihan riittävästi. 

Näin muutaman päivän taakse päin muistellen saattaa olla, että paikan päältä löytyi

hovawart

norjanharmaahirvikoira

phalenen pentu

walesinspringerspanieli

westie

norwitchinterrieri

2 x pienimünsterinseisojaa

2 x espanjanvesikoira

chihuahua ja bichon frise

Siinä nyt ainakin muutama mieleen jäänyt, ja sen lisäksi tietysti nuo kääpiöt olivat matkassa. Tottahan ne täytyy joka paikkaan mukaan raahata, muita ihmisiä kiusaamaan. Etnahan se tietenkin tuttuun tyylinsä meinasi vetää muista koirista kierroksia. Yksi mies sitä hymynkare suupielessään katseli ja totesi, että "siitähän lähtee ääntä, kun isommastakin koirasta." Lähteehän siitä, valitettavasti, vaikka ei se nyt muuta onneksi tehnytkään, kuin murahteli vain. 

Kiitoksia vain ylimääräisille käsipareille ja syleille, kääpiöt eivät ehtineet palelluttaa itseään joulurauhan julistuksen aikana. Joulurauhaa julistamassa oli lapin velho ja tilaisuuden aluksi lauloimme tällä joulurauhan julistukselle perinteisen yhteislaulun, "no onkos tullut kesä, nyt talven keskelle.." 

Tässä katseltavaksi, ja kuunneltavaksi lapin velhon lukema joulurauhan julistus armon vuonna 2015, hänen sanojaan lainatakseni. 

Huolimatta sekä, ihmis että koira paljoudesta, tunnelma Kellokaan pihalla oli kuitenkin levollinen. Sää oli hieman tuulinen ja yhteislaulu meinasi hävitä kuulumattomiin. Ihailin isoa jätkänkynttilää ja sen ympärilleen luomaa lämmintä kehää. Kuvan siitä sain tosin napattua vasta pitkän ajan jälkeen tilaisuuden päätyttyä, kun käteni olivat vapautuneet ja koirat päässeet lämpimään autoon odottelemaan. 

Jouluaatto jatkui rauhallisissa merkeissä. Siinä mielessä tämä oli hieman toisenlainen joulu, etten koirille tullut ostaneeksi mitään. Ei siis lahjan lahjaa, julmaa eikö totta. Koirat saivat pysytellä poissa jaloissa sen aikaa, kun lahjojen jako tapahtui, ihan vain siitä syystä, että Zeus kyllä ymmärtää täysin mitä siinä tapahtuu ja osaa kyllä kaivata niitä omiakin lahjoja avattavaksi. Tämä tuli todettua jo monta joulua sitten ja siitä lähtien olen yleensä aina jouluksi edes jotain pientä laittanut. 

Nyt kuitenkin ajattelin, että ehkäpä se maailma ei kaadu siihen, jos tänä jouluna jätän sen tekemättä. Ehtiihän niitä lahjoja sitten ostaa uusissa nurkissa, jos on rahaa millä ostaa. Ja ehkä tärkeämpää kuin ne lahjat, on kuitenkin se läsnäolo, joka toisinaan arjen kiireiden keskellä saattaa päästä unohtamaan. Kun ei ole kiire mihinkään, on aikaa istua alas ja huomioida perusteellisesti ihan jokaista koiraa. 

Lämpötila lauhtui mukavasti nän joulua kohti ja koiratkin tarkenivat ulkona vähemmillä varusteilla. Muutamaan otteeseen ovat päässeet ihan ilman vaatteitakin. Nyt tuo pakkanen taas hiljakseen kiristyy. Lupasivatpa alustavasti maanantai aamuksi liki -30 pakkasastetta, vaan taitaa se lunastamattomaksi lupaukseksi jäädäkin. Parempi meille, jos pakkanen tyytyy jäämään vain siihen alle kahdenkymmenen asteen seutuville. 

Vaikka kyllähän sitä vuosia sitten pärjättiin jouluna Posiollakin, vaikka pakkasta oli välillä jopa -33 astetta ja käytössä vain ulkohuussi. Puettavia koiria oli tosin silloin vain yksi ainut. Nyt olenkin välillä  puolitosissani naureskellut, että pitäisi ottaa aikaa siitä, kuinka kauan mulla kestää lähteä koirien kanssa ulos, kun otetaan huomioon se, että itseni lisäksi puen myös tuon lauman. 

Onhan se mielessä käynyt, se kuinka paljon helpompaa olisi näillä pakkasilla ulos lähteä säänkestävän koiran kanssa. Sellaisen koiran, joka tarkenisi ilman lisävarustusta. Muutamia schipperkejä olen täällä reissussa vähän sillä silmällä katsellut, että ainakin ne näyttävät tarkenevan ihan hyvin. Kotimainen pystykorva se taitaa kuitenkin olla se, joka ajatuksena kiehtoisi kaikista eniten. Ajatukseksi se taitaa jäädäkin, eipä taideta sellaista ihan vain seurakoiraksi haluta myydä ja minusta taas ei taisi linnustajaksi olla. Enpä ainakaan uko. 

Kaikenlaista sitä ehtii täällä tuntureiden katveessa ajatella ja ihmetellä, 

eipä kovin suurelta murheelta tunnu se, ettei keksi minkä koiran sitä seuraavaksi laittaisi. Ja kovin pieneltä tuntuvat ne muutkin murheet. Kiire on poissa. Koirien kanssa jaksaisi ulkona kiertää, kävellä, katsella, ihmetellä ja ihailla. Ja ehkä hienointa on ollut se, kun on yhtäkkiä huomannut, että ei tarvitse ajatella mitään, sen kun on vain. Samanlaiseen tilaan pääsin toissa syksynä Repovedellä syysvaelluksen yhteydessä ja se jos mikä on sitä jotain. 

Eikä sen parempaa lepoa taida ollakaan, kuin mielen lepo ja kummahan se olisi, jos näissä maisemissa ei mieli lepäisi.