Saapaskelit

Zeus aamulenkillä 30.9.2011.

Toisinaan onnellisuuteen ei tarvita kovin paljoa... joskus siihen riittää se, että omistaa kaksi lyhytkarvaista koiraa joilta puuttuu pohjavilla kokonaan. Voin ihan rehellisesti sanoa nostavani hattua kaikille turkkirotujen omistajille, niille jotka jaksavat pestä ja föönätä koiriaan ennen näyttelyitä ja jopa arkisin. Minä myönnän toisinaan näyttelyissä seuraavani hivenen huvittuneena vierestä, miten kehässä vielä viimeistellään koirien turkkeja. Harjataan, kammataan, vedetään keskijakaus uudelleen, kerta toisensa perään ja taas siloitellaan karvaa.

Minulle sopii mainiosti koirat jotka pesen vain, kun ne keksivät piehtaroida vanhoissa kalan perkeissä, tai löytävät vanhoja kuolemalle haisevia raatoja ja tekevät saman. Ennen kehään menoa saatan nopeasti pyyhkäistä jollain rätillä irtokarvat ja rääpät pois. Kehässä seisotan ja liikutan koiran sen enempää "turkista" stressaamatta, on se helppoa!

Etna samaisella aamulenkillä.

Ja näin syksyn tullen kurakelit eivät minun mieltäni paina... meillä mennään metsään, savisille pelloille ja kuraisille teille, satoi tai paistoi. Sen minkä koirat reissussa rähjääntyvät, ne sopivasti metsän kautta takaisin tultaessa puhdistuvat. Ja mikä on sen mukavampaa kuin katsoa elämästään nauttivia, tyhjällä perunapellolla toisiaan jahtaavia ja painivia koiria. Rapa senkun roiskuu, mutta roiskukoon, meillä ei pueta kurahaalaria, ei pestä ulkoa tulevia koiria tai ressata niiden mukanaan tuomasta hiekasta. Tarvittaessa saatan pyyhkäistä tassut ja mahan alusen, tai märän koiran kuivata. Vaikka hieman turhalta se kuivaaminen välillä tuntuu, nuo kun tuntuvat kuivuvan omia aikojaan alta kymmenen minuutin, varsinkin jos heittää "kylpyviitat" päälle.



Päiväkävelyllä lähimetsässä. Zeus, Etna ja isäni koira Roni.

 Onni on asua maalla, sitä joskus facebookissakin aikoinaan hehkutin. Mikä on sen mukavampaa kuin aamulla vielä silmät ristissä kävellä kotipihasta suoraan metsään koirien kanssa. Niin no tietenkin, vielä mukavampaa se on tehdä täysin hereillä :) Siellä sitten minä tarvon saappaat jalassa vailla huolen häivää (tai ajatus siitä miksi tänäänkin herääminen jäi niin viimetippaan ja joutuu nipistämään lenkin lyhyemmäksi ehtiäkseen töihin) ja koirat pomppivat menemään omaan tahtiinsa. Metsässä ja pellon laitaa kierretään hieman aamusta riippuen muutamasta kymmenestä minuutista tuntiin, tosin viime aikoina nuo pidemmät aamulenkit ovat olleet vähän harvennassa, kun herääminen on tuottanut pieniä vaikeuksia!

Täytyy kyllä sanoa, että se on mukava tapa aloittaa aamu, talsia koirien kanssa aamuisessa metsässä ja seurata miten syksyn merkit lisääntyvät ympäristössä ja ruska valtaa alaa lehtivihreältä :)