torstai 10. maaliskuuta 2011

Se meidän sekameteli soppa

Olen 1989 syntynyt, valmis eläinalan ammattilainen. Pienestä asti olen rakastanut eläimiä koko sydämestäni ja vanhempani ovatkin monesti ihmetelleet mistä pohjaton rakkauteni eläimiä kohtaan on oikein syntynyt. Kun pikkusiskoni syntyi totesin äidilleni, että "onhan noi vauvat ihan kivoja, mutta voisitko sä välillä synnyttää vaikka kissanpentuja."

Ensimmäiset kokemukseni koiriin perustuvat melko pitkälle saksanpaimenkoira narttu Jeniin joka tuli meille syksyllä 1993 minun ollessani neljän vuoden ikäinen. Vuosien kuluessa kun aika Jenistä sitten jätti, yhden koirattoman vuoden jälkeen minulle tuli kääpiöpinseri uros. Vannoutuneelle saksanpaimenkoira ihmiselle rodun vaihdos oli aika radikaali, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että päivääkään en ole katunut. Kääpiöpinseri on hurmannut niin käyttöominaisuuksillaan, ulkonäöllään kuin luonteellaankin. Mielestäni rodun ainoa huono puoli on sen kylmänarkuus...

Valmistuin keväällä 2009 pieneläin painotteiseksi maaseutuyrittäjäksi, koulutukseni vastaa suurimmalta osin nykyistä "eläintenhoitajan" perustutkintoa. Ammattinimike on eri ja tutkintojen sisältö hieman erilainen. Kuitenkin niin, että tämä nykyinen "eläintenhoitajan" perustutkinto on tullut tämän edellämainitun ammattinimikkeen tilalle.

Valmistusestani lähtien olen työskennellyt kennelissä, jossa kasvatetaan kultaisianoutajia. Kultaistennoutajien kanssa töitä tehdessä olen päässyt kokemaan oikeastaan koko koiran elämän kaaren syntymästä kuolemaan. Niin astutukset, penikoimiset, vastasyntyneiden pentujen hoitaminen luovutusikään asti, ruokkimiset, madottamiset, lääkitsemiset, päivittäiset hoitorutiinit ja -toimenpiteet ovat tulleet tuttuakin tutummiksi. Lisäksi olen saanut olla mukana useiden pentujen testaamisessa, isompien pentujen ja nuorten koirien kasvattamisessa ja kouluttamisessa kuin myös taippareihin reenaamisessa.

Työpaikallani olen saanut myös tutustua kissojen salaperäiseen maailmaan, todeta sen että koiran madottaminen on yksinkertaista, kissan madottaminen puolestaan aina mielenkiintoinen haaste. Onpa kohdalleni osunut jopa sellainenkin harvinainen tapahtuma, kuin kissanpentujen syntymän todistaminen ja kätilöiminen.

Tällä hetkellä työpaikaltani löytyy myös siipikarjaa ja ranskanluppakorvakaneja. Näin ollen olen saanut tutustua kyseiseen kanirotuun ja sen kasvattamiseen.

Luulisi sitä saavan tarpeekseen jo siitä kun päivästä kahdeksan tuntia vierähtää töissä erilaisten eläinten ja ihmislasten parissa, mutta elämä ei aina ole niin yksinkertaista. Harva sitä ymmärtää tai edes haluaa ymmärtää miksi kotoani löytyy omien kynsien lisäksi 108 leikattavaa kynttä. Se ehkä kuulostaa paljolta, mutta ei se loppujen lopuksi sitä ole.

Tällä hetkellä elämän laatuani parantamassa ovat siis tämän blogin päätähdet kääpiöpinserit Zeus ja Etna. Niiden lisäksi kotoa löytyy kirjava joukko kaneja, joista lyhyet esittelyt hetken päästä.

Zeus, elämäni uskollisin mies.
Virallisemmin MIDNIGHT MOVER'S JUST LOOK AT ME Saapui elämääni elokuussa 2007 ja toivottavasti viipyy siellä kauan! Vähän reilu vuosi sen jälkeen kun jouduin luopumaan rakkaasta Jenistäni. Zeuksen kanssa jouduin opettelemaan oikeastaan kaiken ihan alusta, välillä tuntui siltä, ettei niin pienen koiran kanssa edes pysty tekemään mitään. No alun kompastukivistä selvittiin hyvin ja tällä hetkellä liki neli vuotias nuori mies on elämästään nauttiva komistus, tällä hetkellä kahden kääpiöpinseri lapsukaisen isä.

Etna, tulivuoreni meren takaa.
D'CHILENS MISTIO DULCINA
Oikeastaan tuon kuvaavampaa nimeä ei tyttö olisi voinut saada. Elämänriemua purskahteleva neitokainen, kera vauhdikkaiden hepulikohtauksiensa saa kyllä hymyn nousemaan suupieliin, unohtamatta kuitenkaan niitä huolen ryppyjen poikasia joita samainen tapaus osaa myös otsalleni nostattaa. Aikamoinen opetteleminen on ollut myös tämän neitokaisen kanssa, se kun on luonteenpiirteineen aivan kuin Zeuksen vastakohta. Monta asiaa on vielä oppimatta, mutta yhdessä kai me pikkuhiljaa pääsemme kohti ongelmatonta arkea.

Riesa, kaneista ensimmäinen.
Kodin vaihtaja Riesa, luonnonharmaa risteyskani herra, joka ensimmäisenä talvenaan kulki lemkeillämme mukana kuin pieni koira. Seurallinen ja kiltti herramies jonka vanhempia ovat kääpiöluppakorva ja leijonanharjaskani.

Ressi, pääsiäispupu.
Riesan seuraksi kotiimme muutti pääsiäisen aikaan kääpiöluppakorva kanina ostettu paperiton Ressi neitokainen. Lopulta madagaskarin väriseksi osoittaunut neiti on täynnä räiskyvää tempperamenttia ja reipasta mieltä.

Rilla, se viimeinen.
Niinhän sitä vielä silloin luulin, kun hain kotiin väriltään keltamusta japanilaisen viittakuvioidun kanin. Pienen kauniin kanin yhdistäminen kahden ylimmän ystävyksen kanssa meinasi tuottaa hieman päänvaivaa, kun kipakka Ressi neiti oli sitä mieltä että tähän kokoonpanoon ei enää muista huolita. Onneksi kärsivällisyydellä päästiin aika pitkälle ja niin tämä paperillinen kääpiöluppakorva kani hyväksyttiin lopulta laumaan.

Rintintin, se vastustamaton kiusaus.
Töissä en saanut silmiäni irti ihanasta suklaanruskeasta kanitytöstä, moneen kertaan yritin järkeä takoa päähäni. Laumaani ei mitenkään sopisi jätti rotuista kania, varsinkin kun Ressi oli jäänyt niin pieni kokoiseksi. Vaan tulihan se lopulta, työvoitto ja niin erään työpäivän päätyttyä pistin tuon ruskean ranskanluppakorvakani neitokaisen boksiin ja toin sen kotiin. En edes kehdannut kertoa kanilauman kasvaneen taas yhdellä, vaan kyllähän tuo sitten jonkin ajan päästä huomattiin ja sille tielleen sai jäädä.

Niin siinä ne ovat ihanan kamalat lemmikkini joita toisinaan rakastan niin että sydäntä särkee ja toisinaan mietin sitä ovatko kaikki valinnat olleet sittenkään oikeita. Vaan yhdestäkään en luopuisi, en mistään hinnasta. En vaikka toisinaan juoksen tunnin välein ulkona jomman kumman koiran kanssa, kun maha on jostain syystä mennyt sekaisin. En vaikka kanit toisinaan yöaikaan herättävät puolentunnin välein pika spurteillaan ja vessalaatikon kaivamisella. En vaikka joitakin Amerikan matkoja on jäänyt väliin, en vaikka myönnän istuneeni ystäväni portailla koska koirat eivät olleet tervetulleita sisään. En vaikka ystäväni piiristäni pikkuhiljaa ovat karsiutuneet ne allergiset ja vähemmän eläinrakkaat ihmiset pois. En vaikka toisinaan tunnen itseni todella tyhmäksi kun kieltäydyn illan riennoista tai yhteisistä lomareissuista kun eläintarhalleni ei ole löytynyt hoitajaa. En vaikka toisinaan uupumuksen kyyneleet vierivät poskiani pitkin ja itken itseni uneen yrittäen tukkia korvani kanilauman ilonpidolta, sillä kun taipumusta esiintyä lähinnä yöaikaan.

Elämä on valintoja täynnä, ja minä olen valinnut tämän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti